Etusivu » biografia » 2002

2002


ALKU
INGENiä yhdistää jäsenten rakkaus musiikkiin ja sen tuottamiseen. Vaikka taitoa ei löytyisikään, niin palava halu luomiseen kyllä.
Tämä ilmeni jo 1990-luvun lopulla, kun puhuttiin Euphoria-nimisen yhtyeen perustamisesta. Orkesteri olisi ikäänkuin Leevi and the Leavingsin vastakohta. He tekivät musiikkia, mutta eivät keikkoja, kun taas Euphoria tekisi keikkoja, mutta ei musiikkia. Loppujen lopuksi Euphoria ei kuitenkaan koskaan tehnyt yhtään mitään. Yhtä kunnianhimoinen ja aikaansaamaton projekti syntyi, kun Jussi Hellstén (Hilfred the Nurse) ja Lauri Wirtanen (Tohtori Pernaletkaus) lyöttäytyivät yhteen tracker-musiikkiyhtye Ohitusleikkauksen nimellä. Ainuttakaan yhteistä kappaletta ei saatu koskaan aikaan ja projekti unohdettiin. Hyvä niin.

Yhteisen musiikin pariin palattiin Hiiziviikonloppu 5.5 tapahtumassa, vuoden 2002 jouluna, live-roolipelin house-bandin muodossa. Esitys oli täysin improvisoitu ja lopputulos yllätti niin yleisön kuin esittäjänsä Antto Perttolan (kongarummut) ja Jussi Hellsténin (piano ja lausunta). Myöhemmin laulu-ja-soitin-yhtye Ingen ei ole yltänyt tälle maagiselle tasolle. Lähinnä ajan puutteen vuoksi projekti hautautui jälleen vuodeksi, vaikkakin monet kaavailivat mahdollista musiikintuottamisen jatkamista.

Nimeäkään yhtye ei tällöin vielä omistanut, vaan kulki epämääräisellä Maissiaikuiset-nimikkeellä. Nimi Ingen syntyi vuoden 2003 Koria-Roll tapahtumassa Hellsténin, Matti Vähätalon ja Samuli Suikkasen yhteisestä päätöksestä. Jäsenillä Hellstén ja Vähätalo on myös omat konemusiikkiprojektinsa. Hellsténillä noisemaker(acid-noise) ja Vähätalolla Vasten(darkwave).