Uutisia


Täydellistä musiikkia
Tahtoisin muistuttaa, että Ingen esittää epätäydellisellä kokoonpanolla noin kahdenkymmenen minuutin verran täydellistä musiikkia keskiviikkona 14.5. Tampereen keskustorin vieressä, vanhan kirjastotalon puistossa. Rytmit alkavat paukkua kello 15 ja Ingenin vuoro koittaa jossain kolmen ja kuuden välillä. Puisto ei ole iso, ja sellaisia paikkoja, joista lavalle näkee, on vain muutamia satoja, joten suosittelemme, että aloitatte lavan edessä notkumisen jo nyt. Ensi yöksi ei ole luvattu kaatosateita, joten teltta ei ole välttämätön. Rakkaus sen sijaan on, mutta se on toinen juttu.

Tapahtuma on Tampereen yliopiston etnomusikologian opiskelijoiden järjestämä Yllätä minut -konsertti, jossa on muitakin esiintyjiä. Ingen ei ole pääesiintyjänä, koska olemme niin nöyriä ja vaatimattomia. Tämä on kuitenkin poikkeustapaus, sillä normaalisti olemme ylimielisiä diivoja. Tapahtuman jälkeen on luvassa vapaa lava, jolloin voitte pyytää vierustoverinne mukaan laulamaan Eväsretkeä.

Ingen pahoittelee häiriötä ja sulkeutuu pian taas kuoreensa.

-Matti

Matti taas - 14.05.2008 12:23:13
Tai kuten Google translates this:

I would like to point out that Ingen submit incomplete formation of about twenty minutes total amount of music on Wednesday, 14.5. Tampereen keskustorin vieressä, vanhan kirjastotalon puistossa. Tampere keskustorni next to the old kirjastotalon the park. Rytmit alkavat paukkua kello 15 ja Ingenin vuoro koittaa jossain kolmen ja kuuden välillä. Rytmit Paukku will start the clock on 15 and Ingen's turn to come to some three-and six-between. Puisto ei ole iso, ja sellaisia paikkoja, joista lavalle näkee, on vain muutamia satoja, joten suosittelemme, että aloitatte lavan edessä notkumisen jo nyt. The park is not big, and such places, of which the stage will see, there are only a few hundred, so we recommend that you start the stage in front of notkumisen right now. Ensi yöksi ei ole luvattu kaatosateita, joten teltta ei ole välttämätön. The first night is not the promised torrential rain, so the tent is not necessary. Rakkaus sen sijaan on, mutta se on toinen juttu. Love, however, it is, but that is another story.

Tapahtuma on Tampereen yliopiston etnomusikologian opiskelijoiden järjestämä Yllätä minut -konsertti, jossa on muitakin esiintyjiä. The event is at the University of Tampere etnomusikologian students, organised by Yllätä me to the concert, where there are other performers. Ingen ei ole pääesiintyjänä, koska olemme niin nöyriä ja vaatimattomia. Ingen is not pääesiintyjänä, because we are so humble and modest. Tämä on kuitenkin poikkeustapaus, sillä normaalisti olemme ylimielisiä diivoja. However, this is an exceptional case, because normally we are arrogant diivoja. Tapahtuman jälkeen on luvassa vapaa lava, jolloin voitte pyytää vierustoverinne mukaan laulamaan Eväsretkeä. After the event the permit is free from lava, in which case you can ask my neighbours to sing the Eväsretkeä.

Ingen pahoittelee häiriötä ja sulkeutuu pian taas kuoreensa. Ingen regrets the inconvenience and will close again soon crust.

Jussi - 16.05.2008 19:40:33
Yleisö kaipaa tarinaa keikasta!

Heijala - 17.05.2008 22:04:45
Se oli kuule niin miäletöntä settiä ettet tiiäkkää. Etkä tiiäkkää. Miä tiiän.

Antto - 27.05.2008 20:47:02
Nyt on muuten tapahtumien kulkua selvitetty.

459 - 01.04.2009 18:22:23
Täydellistä hiljaisuutta.

Antto - 10.04.2009 20:02:11
Turpa kiinni nyt!
Tiistai, 13. toukokuuta 2008


Hyvää
isänpäivää.

 - Ingen

Heijala - 21.01.2008 03:56:19
Tiiättekö muuten jätkät mitä?

Se on niin, että Aikakone tekee comebackin.

Matti - 21.01.2008 10:17:29
Tätä onkin odotettu. Kuin myös aikaa, jolloin Ingen tekee goforwardin, mutta sitä saadaankin sitten vielä odotella
Sunnuntai, 23. joulukuuta 2007


Ingen lopettaa toimintansa
Otsikko on valetta, mutta uskoitte ainakin hetken.

Tosiasiassa yhtye pääsi viikonloppuna harjoittelemaan pitkästä aikaa ja vielä uudessa bändikämpässä. Sekä soitto että kämppä tuntuivat varsin hyvältä. Uutta materiaalia harjoitellaan kovasti, jos joskus pääsisi johonkin taas esiintymään.

Mitä Lobotomia Sinfoniettaan tulee, sen viipyminen masentaa. Se on edelleen ajatuksissamme ja valmistuu, ennen kuin kuolemme.

 - Antto

Jussi - 12.11.2007 19:18:03
Niin. Lobon viivästymiseen voidaan keksiä syitä (teko- tai ei). Tällä kertaa syy on liian tiukka itsekritiikki kokonaisuutta kohtaan. Yksi kappale ei palvellut kokonaisuutta tarpeeksi hyvin ja lähti luiskaan.

Nyt pitäisi tehdä uusi. Ehkä jo tänään. Valot pois, kynttilä palamaan ja hempeily käyntiin.

Heijala - 18.11.2007 00:07:08
Te olette vain sellaisia taitelijoita. Huomaatte varmaan sitten myöhemmin, että ei se kokonaisuuden palveleminen niin kummoinen ollutkaan. Eikö? Ihan varmasti. Eipä.

Matti - 19.11.2007 14:09:10
Mitä on taide? Olemmeko me taiteilijoita? Olemmeko me? Mitä on me? Mitä me olemme? Mitä on olla?

Pihvitomaatti. Reinkarnatiivinen illuusio hermeettisen todellisuuden subjektiosta.

Näin on sanottu tosi.

Matti - 19.11.2007 14:10:57
Lisäksi pyydämme teitä ostamaan Viagraa. Se on ainoa tapa pitää usko Lobotomiaan pystyssä.

Jussi - 19.11.2007 22:01:16
Minä tilasin, Matti, sinulle mukavalta sedältä Benny M. Cummings, joka teki "ylittämättömän" hyvän tarjouksen. Tai niin siinä luki.

Kiitos kaloista ja pankkikortin numerosta.

Samuli - 30.11.2007 13:52:01
Graafisena elementtinä nuo viestit ovat oikeastaan aika viehättäviä. Ei kai niitä tarvitse poistaa?

Antto - 04.12.2007 22:02:40
Ei, varsinkin kun buy viagra online tovereineen on jo nähnyt ison vaivan kirjoittaessaan ne tänne.

Lauri - 13.12.2007 17:51:01
Salajuoni paljastui, vai mitä sanotte tästä CMX:n Kysy-palstan kirjoituksesta:

12/12/2007

Olisin todella kiitollinen jos voisitte saapua omiin häihini, siis vieraaksi. Häät olisivat 07-06-08! Teette todella HYVÄÄ musiikkia!!!

Eikä tehdä. Mut voidaan me tulla tappeleen sun häihin. Onks sulhasella namussa karvoja?


Antto - 15.12.2007 17:43:12
Kenenkäs häät tuolloin nyt siis onkaan?

Heijala - 18.12.2007 15:54:36
Varmaan erään Katjan Kausalasta. Se pyysi meitä sinne soittamaan ja CMX:ää vieraaksi. Kunniaa.
Maanantai, 12. marraskuuta 2007


Sitä emme olleet
Olemme hapettuneen metallin kultainen kaste.
Olemme muinaisen eläimen fossiloitunut hiki.
Olemme loputon ikävä,
olemme elämä.

Olemme melankolian kaipuu,
tekemätön laulu soinnuton,
häpeä ja tahriintunut.

Olemme vastavirtaan uiva koira.

-----

Olemme myös päivittäneet Bioa ja lisänneet uuden promokuvan Jäsenet -sivulle. Ja kyllä, olemme myös tietoisia, että Lobotomia viipyy. Hyvää kannattaa odottaa, eikä tarvi enää kauaa. Lappi-dokkarillekkin on määräytynyt uusi deadline. Tarkoitus olisi esittää tämä huikaiseva, lähes sokaiseva örvellys-eepos syyskuussa - stay detuned.

- Jussi

Heijala www - 29.06.2007 12:04:53
Te saitte haastajan. ÄITI tulee, ÄITI tappaa!

459 www - 01.07.2007 23:00:14
Myös erään luolan suunnilta nousee epäilyttäviä savumerkkejä haastajien lukumäärään liittyen.
Lauantai, 16. kesäkuuta 2007


Menneiden talvien tuotoksia
Lisäsimme kaikki nauhoitetut bändi-demot tuonne Media->Musiikkia -alle.

- Jussi
Tiistai, 20. maaliskuuta 2007


Osittainen lobotomia
Näin kuun vaihtuessa toiseksi on syytä palkita kiltisti odottaneita kakofonian ystäviä. Discografia -> LP -alta löytyy infot Lobotomia Sinfonietta -levystä ja ensimmäinen kappale ladattavaksi.

Toinen musiikillinen lisäys löytyy Discografia -> Muut -alta. Siellä on viime Jouluhiiden taidekilpailuun ArsHiizi 2006 osallistunut kappale joka on pääasiallisesti Jonne Suikkasen ja Miikka Honkasen käsialaa, mutta Jussi Ingen luikautti lopussa kuultavan tulisin kitaratilutuksen. Lataa ja nauti jos raskaampi trashahtava metalli himottaa.

- Jussi

Antto - 15.03.2007 14:10:14
Syy julkaisun myöhästymiseen on se, että musiikkiin liittyvä novelli on vielä kesken eikä tätä moniulotteista taideteosta haluta julkaista niin, että sen yksi osa on keskeneräinen.

Kestäkää siis vielä hetki.
Keskiviikko, 7. maaliskuuta 2007


Helmikuussa 2007
Kakofonian pilvet rakoilevat, eikä Lobotomia ole milloinkaan ollut suloisempi...

Jussi - 18.02.2007 02:36:51
Nauhoitukset loppusuoralla ja helmikuuta vielä jäljellä!

Jussi - 25.02.2007 02:00:13
47min kuuloaistin epilepsiakohtausta alkaa olla valmis. Vielä yksi kappale viimeistelemättä.

Jussi - 01.03.2007 23:41:10
Tietoja uudesta tuotteesta julkaistu. Löytyy discografian -> LP -alta.
Lauantai, 13. tammikuuta 2007



Selaa vanhoja uutisia